Kiitos huippuluentosarjasta! Lisää tälläistä! Ja vielä käytännön
kavereita mestoille, ei vain johtajia niin avot. Hahmottaisi mitä se
käytännössä on. Muutakin kuin johtamista, ideointia ja markkinointia.
**
Suuret kiitokset loistavasta kurssista kaikkille osapuolille ja
toivottavasti saadaan lisää peliaiheisia kursseja laitokselle
nykyisten lisäksi. Yksi lisäidea voisi olla mahdollisuus demota tai
esittelijän pelaama demo tekeillä olevasta pelistä. Tällöin luentoa
seuraavat oppivat konkreettisemmin pelin tekemisestä ja luennoija voi
saada mielenkiintoista palautetta pelistä.
**
Luennoitsijoita oli mukava kuunnella, ja he osasivat kertoa aiheistaan
(tai aiheen vierestä) mukaansatempaavasti. Osa puhujista tuntui vähän
missaavan otsikon, mutta heidän kokemuksensa pelialasta toi silti
riittävästi sisältöä kullekin luennolle. En ollut aikaisemmin
ajatellut ammattia pelialalta, mutta kurssin myötä se ei enää tunnu
mahdottomalta ajatukselta. Kiitos järjestäjille!
**
Viikkokysymykset olivat helppoja, mutta eivät kovin hyviä. Ehkä
luennoijien pitäisi antaa tehdä viikkokysymykset itse jatkossa?
Viikkokysymyksistä annettu palaute oli hyvä. On hyvä tietää että
menikö vastaus ihan metsään vai oliko se sellainen kuin piti. Puhujat
olivat tosi hyviä ja hauskoja, ja kaikkein mielenkiintoisimpia olivat
heidän anekdoottinsa ja poikkeuksellisten pelien näyttäminen, Petri
Purhon esitys parhaana esimerkkinä. Pelien historiasta Olli Sinerma
kertoi jonkin verran, mutta olisin halunut kuulla aiheesta enemmän ja
yksityiskohtaisemmin. (Meninkin luennon jälkeen Wikipediaan lukemaan
videopelien historiasta) Toivottavasti kuulen lisää peleistä jatkossa
TKTL:ltä. Ehkä järjestätte jatkokurssin jonakin vuonna? Olisi myös
hienoa saada kokeilla ryhmätöinä tehtyjä pelejä kun ne valmistuvat.
Kaiken kaikkiaan tämä on ollut eräs yliopiston parhaita kursseja,
samaa tasoa fysiikan laitoksen "Arkipäivän fysiikkaa" -kurssin kanssa.
PS. Ulkomailta en mielellään haluaisi luennoijia, suomenkielinen
lähestymistapa oli erinomainen.
**
Esseevastaukset toimivat konseptina hyvin, mutta kysymysten olisi
suonut olla paikoitellen ehkä hieman jalostetumpia. Markkinointia ja
PR-toimintaa pelialalla olisi ollut mielenkiintoisempaa analysoida
jostain tietystä näkökulmasta tai osatehtävänä vaikkapa etsien
verkosta tietoa jostain tietystä tapahtumasta malliin "analysoi jonkun
tuntemasi AAA-pelin medianäkyvyyttä ja markkinointia".
**
Kurssi oli hyödyllinen ja oli mukava kuulla pelialalla
työskenteleviltä millaista työ on. Viikkokysymykset olivat ihan hyviä,
joissakin tosin jäi oma ajattelu vähemmälle kuten markkinoinnin ja
pr-toiminnan selittämisessä. Ainoa asia mikä harmittaa on, että
Remedystä ei saatu/hankittu ketään puhumaan. Muuten todella
mielenkiintoinen kurssi.
**
Luennoitsijat olivat pääsääntöisesti aivan mahtavia mutta
essee-kurssit eivät ole mistään kotoisin. Harjoitustyö puolestaan oli
aivan liian työläs ollakseen houkutteleva. Kokonaisuutena kuitenkin
aivan huikea kurssi!
**
Mahtava kurssi. Erittäin motivoiva.
**
Tarvitsin sivuainekokonaisuuteeni vielä yhden, vapaavalintaisen
kurssin. Olen iloinen, että valitsin juuri tämän. Olen oppinut paljon
kiinnostavasta alasta ja saanut seurata hyvin erilaisia luentoja,
luennotsijoina alan huippunimet. Iso kiitos järjestäjille!
**
Pidin kurssista paljon, sillä aion työllistyä pelialalle ja puhujat
olivat keskimääräisesti erittäin hyviä. Kirjoitustehtävistä en
pitänyt, mutten pidä niistä missään muuallakaan. Kaipa ne ovat
välttämättömyys, jollainhan oppimista on mitattava. Tehtävänannot
kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan, nyt oli välillä tosi tarkkoja ja
välillä tosi väljiä tehtävänantoja.
**
Kurssia olisi voinut jotenkin sitoa käynnissä olevaan Johdatus
Peliohjelmointiin -kurssiin. Olisin mielelläni tehnyt kurssin
harjoitustyön, mutta muun muassa em. kurssin harjoitustyö sitoi
liikaa. Tämän lisäksi olisi ollut kiva kuulla enemmän yritysten
rekrytoinnista, harjoittelijapolitiikasta yms. Mielestäni
viikkokysymykset olivat hyvä tapa kurssin suorittamiseen.
**
Viikkokysymykset eivät tosiaan olleet kurssilla mikään heikko tekijä.
Se määrä työtä mikä niiden tekemiseen meni oli varsin mitätön lopulta,
mutta hyöty oli ihan jees, koska pakotti avaratamaan ja miettimään
asioita joita ei välttämättä muuten olisi jaksanut miettiä(esim PR ja
markkinointi ja vastaavat tylsät jutut). Suosittelen että
viikkokysymykset pidetään vastaisuudessa kurssilla.
**
Krussi oli mielestäni todella hyvä ja mietin, ollaanko sitä varmasti
järjestämässä uudestaan vai oliko se keskustelu viimeisellä luennolla
vain jossittelua? Lisäksi mietin, onko mitään vastaavia
pelintekokursseja olemassa? Tällä kertaa jäi peli tekemättä, mutta
minua edelleen kiinnostaisi kokeilla sitä touhua. Mietin myös, onko
ehkä mahdollista jossakin vaiheessa kokeilla kurssilla tehtyjä pelejä,
taas ihan vain mielenkiinnosta. Kurssilla oppimisen mittaamisesta: On
ehkä vielä nippanappa perusteltua, että kurssi vei arviolta
keksimäärin 6 tuntia aikaani viikosta, jos saan siitä 2
opintopistettä. Jokin toinen vastaustapa kuin kirjoitelmat voisi olla
mukavampi tapa mitata oppimista. Kokonaisen kirjoitelman sijasta voisi
olla sarja kysymyksiä, joihin voisi vastata parilla kappaleella. Näin
voisi "resoluutioida" kirjoitus-urakkaa etukäteen. Toisaalta en tiedä
sitten, minkälainen taiteenlaji kysymysten säätämisestä silloin tulee.
Kirjoitelmissa positiivista oli, että piti tosiaan itse miettiä ja
käydä läpi luentomuistiinpanoja ja omia ajatuksia, että pystyi
kirjoittamaan mitään järkevää, jolloin itse ainakin väkisinkin opin
myös käsiteltäviä asioita. Lisäksi fuksina itselleni kirjoitelmien
tekeminen oli hyvää lämmittelyä lukion jälkeisen tauon jälkeen
kirjoittamisesta. Kurssia mielestäni ehdottomasti jokatapauksessa
parantaisi, jos olisi edes muutamaa päivää etukäteen tiedossa luennon
aihe. Silloin meillä luennolle osallistujilla olisi jo valmiiksi
päässä jokin viitekehys, jolloin ei tarvitse aivan kylmiltään törmätä
mahdollisesti täysin uuteen asiaan. Tämä voisi auttaa kerrottavan
asian omaksumista. Lisäksi voisi helpommin sitten keksiä kysymyksiä,
kun tietää etukäteen mikä on puheenaiheena. Itselläni ainakin oli
ongelmia keksiä kysyttävää luennoilla heti esitelmän jälkeen, kun oli
juuri minulle täysin uusi asia pilkottu osiin ja tungettu päähäni,
eikä minulla ole ollut aikaa katsella rauhassa tätä informaatiota.
Tämän takia, jos se on mitenkään mahdollista, kannatan että luentojen
aiheet olisivat jo edes jonkin verran etukäteen tiedossa.
**
Muutamassa viikkokysymyksessä aihetta olisi voinut supistaa, sillä nyt
aiheet olivat laajoja ja siten hieman hankala kirjoittaa, vaikka hyvät
kehut niistä sainkin. Kaikkien luennoitsijoiden materiaalia olisi
toivonut nettiin. Kenties luentojen nauhoituksiakin niiden osalta,
jotka nauhoitusten levitykseen antoivat luvan Erinomainen kiitos,
että tällaista jaksettiin järjestää ja hyvät puhujat paikalle saatiin.
Eihän siellä ketään oikeasti huonoa puhujaa käynyt, vaan puhujan aihe
vaikutti suoraan luennon mielenkiintoon.
**
TKTL ei ole pääaine, vaan laitos. Oikea vastaus on
tietojenkäsittelytiede. Vastasin silti "TKTL" "Muu":n sijaan...
Mielipiteet puhujista olisi pitänyt miettiä aikaisemmin, tai sitten
myöhemmin videoiden muistivirkistyksen avulla. Ainakaan juuri nyt en
jaksa miettiä asiaa pyydetyllä granuliteetillä. Onkohan puhujalista
edes varmasti esitysjärjestyksessä, kun nimet eivät oikein jääneet
mieleeni. Harjoitustyöhön en osallistunut, sillä olin aikaisemmin
ohtuprojektissa peliä tekemässä.. :) Mielestäni 2op työstä on
muutenkin liian vähän, 4 voisi olla sopivampi. Projekti ilmeisesti
myös sisälsi heikosti aikaa, joten tiiviimpi aikataulu sitä varten
olisi ehkä ollut paikallaan. Viikkokysymyksien kirjoittaminen on
turhan tuntuista hommaa. Miksei luentoläsnäolo riitä fyysikoiden
Arkipäivän fysiikkaa -kurssin tapaan?!
**
Harjoitustyöstä saa vain 2OP ja se on silti suht työläs. Sen laajuutta
kannattaisi pienentää tai OP-määrää nostaa.
**
Hyvä kurssi, mutta olisin halunnut vähän erilaisuutta essee
kysymyksiin. Esimerkiksi useammin jotain missä pitäisi keksiä itse
idea aiheeseen, kuten pelillistämisen esseessä piti.
**
Muiden kiireiden takia en harmillisesti ehtinyt osallistua kurssin
projektiin. Ideana projekti vaikutti mainiolta ja luonnolliselta
jatkeelta kurssille. Jo pelkille luennoille osallistumisesta sai
paljon irti. Luennot olivat kaikki erittäin mielenkiintoisia, eikä
niiden/puhujien arvosteleminen tuntunut sen vuoksi kovin mielekkäältä.
Päädyinkin nostamaan itselleni kaksi mielenkiintoisinta luentoa
erinomaiseksi ja antamaan muille luennoille ainoastaan arvostelun
"Erittäin hyvä". Viikkokysymysten hyödyistä on hankala mennä
sanomaan. Mikäli aika olisi riittänyt olisin ehdottomasti vältellyt
niitä osallistumalla projektiin. On kuitenkin hyvä, että kysymysten
avulla kurssin pelkille luennoillekin osallistuminen tehtiin
"kannattavaksi", vaikka uskonkin, että useat (itseni mukaanlukien)
olisivat osallistuneet luennoille ilman opintopisteidenkin houkutusta.
Erääksi kysymysten ansioksi voidaan mainita, että ne saivat
pohdiskelemaan luentojen asioita omista näkökulmista. Siis vaikka
kirjoitustehtävät ovatkin (ainakin itselle) hiukan epämiellyttäviä oli
niillä kuitenkin selkeä merkitys ja hyötykin tällä kurssilla.
**
Hei, iso kiitos kurssin järjestämisestä! Jokainen luento oli
mielenkiintoinen, ja jälkikäteen harmittaa ainoastaan, että yksi
luento jäi itseltä väliin. Erityiskiitos myös henkilökohtaisesta
palautteesta viikkotehtävien osalta.
**
Puhujat olivat tosi hyviä ja aiheet mielenkiintoisia. Kurssi valaisi
pelialan eri vaiheita ja osa-alueita todella paljon. Olisi ollut
mielenkiintoista kuulla vielä useampiakin puhujia! Nyt jäi muuten
vähän epäselväksi, että saako tästä kurssista hyväksytyn, kun on
tehnyt vain neljä esseetä ja tällä viimeisellä kerralla ei tullutkaan
viikkokysymystä, niin että olisi voinut kirjoittaa sen vaadittavan
viidennenkin. Voisiko tästä kenties laittaa Moodleen jonkin kaikille
näkyvän selvityksen, että tarvitseeko se viides nyt repäistä jostakin?
:)
**
Viikkokysymyksistä olisi varmasti ollut enemmän hyötyä, jos olisi
ollut enemmän esitietoa peleistä ja pelialasta: olisi pystynyt enemmän
pohtimaan asioita sen sijaan että vaan referoi luentoja (hyvää
kertausta kuitenkin) mutta sehän ei ollut kysymysten vika. Kaiken
kaikkiaan erinomainen kurssi!
**
Näkökulmia antava kurssi. Pidin erittäin paljon.
**
Luennot olivat kiinnostavia ja koin ne hyödyllisiksi. Esseiden sijaan
voisi vaikka vastata 5-10 kysymykseen koskien luentoja vaikka ei
niitäkään ollut työlästä tehdä.
**
Erittäin miellyttävä kurssi, jossa sai kirjoittaa. Laitoksella
kirjoitetaan aivan liian vähän. Kirjoittaminen on taito, jota oppilaat
tarvitsisivat _paljon_ enemmän tulevaisuudessa kuin ohjelmointitaitoa
tai tietoa siitä, miten tietokoneen prosessori kulloinkin toimii.
**
Kurssi oli mielestäni erittäin onnistunut. Toivottavasti jatkossa
järjestetään samantyylisiä kursseja. Kurssi olisi voinnut olla
pidempi.
**
Yrittäjänäkökulman mukanaolo hyvä
**
Kurssi oli mukava pirystysruiske. Työmäärä sopiva noppiin nähden.
**
Mielenkiintoinen kurssi, vaikka en olekaan kiinnostunut pelialalle
työllistymisestä. Tosi kiva saada aivan viimeisintä tietoa alasta alan
asiantuntijoilta. Puhujat olivat hyviä, vaikka välillä tuli ehkä vähän
liikaa oman yrityksen mainostamista. Kurssin työmäärä oli pieni, tosi
helpot nopat! En muuten aluksi huomannut, että viikkotehtävistä oli
saanut henk.kohtaista palautetta, onneksi huomasin ettei mennyt
hukkaan. Henk.koht palaute on harvinaista mutta tosi tärkeää ja
motivoivaa, kiitos siitä!
**
En voi sanoa että "juuri tällaista lisää", koska Pelialat -kurssin
järjestäminen ei varmasti toimi kuin silloin tällöin. Uutena asiana
kurssin pitäminen oli ihan huippuhienoa, kiitos vielä hienosta ja
mielenkiintoisesta kurssista ja hyvien esiintyjien haalimisesta!
**
Tosi hienoa, että järjestitte tällaisen kurssin. Monesti opiskellessa
on tuntunut, että ollaan kovin kaukana siitä miten hommia oikeasti
tehdään yliopiston ulkopuolella ja myöskään ei minun alalla fysiikassa
päästä yleensä edes ihmeemmin tekemään mitään oikeasti toimivaa (vaan
vain osaamista testaavia laskareita). Tämä kurssi toi sen kuuluisan
"tuolla ulkona" olevan todellisuuden luentosaliin ja myös harjoitustyö
on ollut erityisen hyödyllinen, kun sen sisältöön pääsee vaikuttamaan
niin paljon itse. Erityiskiitokset toiselle kurssinvetäjälle Ollille
kannustavasta asenteesta.
**
6kpl 1-2 sivun esseen sijaan ehkä 2-4 kpl 2-4 sivun?
**
Luennot Luennot olivat pääosin todella hyviä, kaikki mukavasti
erillaisia ja hyvin valmisteltuja. Luennoitsijoista ei oikein voi
sanoa mitään muuta. Tehtävät Tehtävät olivat paikoitellen
tehtävänannoltaan melko epämääräisiä ja niihin vastaaminen oli
enemmänkin asioiden listailua kuin kunnolla pohtimista tms. Tehtävän
antoja voisi yrittää jatkossa miettiä valmiiksi ja tehtäviksi voisi
sopia paremmin jokin muu kuin esseetyyppinen vastaus. Esim: Tee
pelisuunnitelma, miten markkinoisit peliä tms
**
Mahdollisuuksien mukaan laajempi kurssi olisi hyvä. Ja ehkä
harjoitustyö voisi olla oma kurssinsa.
**
Mielenkiintoinen kurssi, josta sain itse mielenkiintoista tietoa
pelialan lisäksi yrittäjyydestä ja ohjelmointifirman töistä.
**
Harjoitustyö olisi varmasti ollut kiinnostava, mutta 2op ei
kuulostanut kovin motivoivalta verrattuna työmäärään.
**
Erittäin mielenkiintoinen ja innostava kurssi. Työmäärältään aika
helppo (suoritin viikkokysymysten avulla). Toivottavasti tällainen
järjestetään joskus toistekin, että vielä useammilla olisi
mahdollisuus päästä tälle kurssille. En tiedä onko laitoksella ollut
joskus erikseen pelinteon harjoitustyökursseja, mutta jos
tulevaisuudessa olisi, osallistuisin mielelläni. Tässä vaiheessa ei
ollut mahdollista ottaa harjoitustyötä, ja asia jäi hieman
harmittamaan.
**
Mielestäni kurssi oli kaikin puolin todella hyvä. Mukavaa saada
tälläisiä hieman normaalista poikkeavia kursseja mukaan pakollisten
kurssien sivuun ja kuulla miten asiat oikeasti elämässä menevät.
**
Hyvä kurssi, oli erittäin mukava osallistua. Olisi ideaa kutsua
muitakin kuin pelialan yrittäjiä puhumaan, opiskelijat saisivat
paremman kuvan tosielämän haasteisteista.
**
Pidin kurssisisällöstä hyvin paljon. Esseiden kirjoittaminen luentojen
jälkeen oli sinänsä mielekäs tapa käydä kurssia, pohtia ja kerrata,
mitä luennoilla oli käyty läpi. Esseiden kirjoittamisessa ainakin
itselleni tuli hieman tarvetta syventyä aihepiireihin esimerkiksi
wikipedia-artikkeleilla, joka sinänsä hieman laajensi vastaanotettua
tietomäärää varsinaisten luentojen ulkopuolelle. Luentojen laatu oli
mielestäni poikkeuksellisen korkea, en osannut odottaa näin hyviä
puhujia ja esiintyjiä kurssin aluksi. Olen ensimmäisen vuoden
opiskelija, ja toivoisin mahdollisuutta pelikehityksen harjoitustyöhön
myöhempien opiskelujeni yhteydessä, kun minulla olisi esimerkiksi
jonkin verran ohjelmointikokemusta aineopintoihin sisältyviltä
kursseilta. Harmittaa, että tämä kurssi tavallaan jää
kertaluontoiseksi mahdollisuudeksi - kun itselläni ei
aikataulullisista syistä ollut mahdollisuutta, saatika uskallusta,
lähteä suorittamaan kurssin pelikehitysharjoitusta. Toivoisin siis,
että tämä kurssi jaettaisiin ns. kaksiosaiseksi, joista tämä
luento-osa toteutattaisiin aina kun on vain mahdollista. Uskoisin,
että kursseilla luotujen kontaktien perusteella laitoksella voisi olla
mahdollisuutta/uskallusta lähteä tekemään yritysyhteistyötä ja
tiedustella vierailevia luennoitsijoita esimerkiksi Microsoftin,
Neogamesin, Housemarqueen ja Uplausen kautta. Uskon, että näillä
listaamillani tahoilla olisi intressejä tuoda omia luennoitsijoitaan
tai mahdollisuus suositella ulkopuolisia kontakteja käytettäväksi.
Myöskin kurssin vetäjän ei välttämättä tarvitsisi tulla laitoksen
ulkopuolelta, vaan nykyisen kurssin perusrakennetta kykenisi
hyödyntämään sellaisenaan. Vaikkakin tämän tyyppinen kurssi kuuluisi
enemmänkin Aalto-yliopiston tarjontaan, tarjoaa kurssi niin paljon
korvaamatonta motivaatiota työllistyä peliteollisuuden pariin, että
olisi virhe jättää kurssi uusimatta.
**
Erinnomainen kurssi. Peliaiheisia kursseja tarvitaan lisää. Suomessa
on aivan liian vähän peleihin keskittyviä linjoja muutenkin.
Laitokselle voisi tuoda myös jotain pelien analysointiin liittyviä
kursseja. Suuressa maailmassa eräässä yliopistossa on jopa kurssi
pelkälle World of Warcraftille ja sen analysoinille. :D Peleistä ja
niiden vaikutuksista saisi varmasti mielenkiintoisia tutkimuksia.
**
Erinomainen kurssi. Hämmästyttävän hyvä puhujakaarti antoi kattavan
kuvan pelialasta Suomessa tällä hetkellä. Esseiden kirjoitus
jälkikäteen pani sopivasti prosessoimaan kuulemaansa. Tällaista voisi
hyvin toteuttaa muunkin ohjelmistobisneksen kohdalla: olisi hyvä
kuulla, minkälaisia valmiuksia yritysmaailmassa yleisesti tarvitaan.
**
Tuija Lindén oli ehdottomasti odottamisen arvoinen puhuja. Mainio idea
tuoda median edustaja paikalle, sillä Pelit on kuitenkin vaikuttanut
erittäin voimakkaasti suomalaiseen pelikulttuuriin (nimerkillä kaikki
Pelit lehtihyllyssä numerosta 1 lähtien). KooPee Hiltunen oli mainio
päätösluennoitsija luentosarjalle antaen yhteenvedon asioista.
Toisaalta yhtä hyvin hän olisi voinut olla aivan alkupäässä antamassa
yleiskuvan alasta. Ilari Kuittinen oli mielestäni aavistuksen
heikohko puhuja, mutta hänen kaltaisiaan pienen juuri aloittaneen
pelifirman edustajia oli oikein mukava nähdä. Plussaa Ilarille
pitkästä historiasta alalla sekä värikkäistä Riot-E muisteloista.
Olisin kaivannut aavistuksen enemmän mmm. Ollin kertomuksien kaltaisia
esimerkkejä pelialalla toimivien urakaarista. Myös
kouluttautumismahdollisuuksista olisi voinut kertoa enemmän, samoin
kuin demoscenestä sekä modi-kulttuurista jotka ovat monelle
ponnahduslauta alalle. Yleisesti mainio ja mielenkiintoinen kurssi.
Luentopäiväkirjat eivät olleet mielestäni mitenkään liian haastava
tapa suorittaa kurssi. Pikemminkin käpistelijöille tekee vain hyvää
harjoittaa hieman kirjoitustaitojaan. Soisin kurssin toistuvan
jatkossakin jossakin muodossa vaikkapa parin vuoden välein. Myös muuta
yhteistyötä pelialan toimijoiden kanssa voisi lämmitellä, kun siihen
suuntaan on nyt saatu kontakteja ja näkyvyyttä.
**
Viikkokysymykset tulisi liittää jotenkin peliin, jota pelaa. Tuskin
tälle kurssille kukaan osallistuu, kuka ei pelaisi tai kellä ei olisi
mahdollisuutta pelata. Heti kurssin alettua, pitäisi valita jokin
peli, jonka pelaamisesta nauttii. Luentojen teemoja sitten
peilattaisiin valitsemaansa peliin viikkotehtävissä. Tämä toisi
uudenlaista motivaatiota viikkotehtävien kirjoittamiseen.
**
Kiitokset Ollille järkkäämisestä. Kokonaisuudessaan ollut hauska
kurssi ja antanut mukavan katsauksen pelialaan. Kritiikkiä ehkäpä
voinee antaa ylipäätään siitä, että vaikka Suomen (kaupallinen)
peliteollisuus pyöriikin suurelta osin mobiili/selainpeleissä niin
kyseinen aihealue ei ole järin kiinnostavaa. Siinä on suuri ero
tekeekö oikeati omasta mielestään hyviä pelejä vai tekeekö pelejä vain
saadakseen itsensä elätettyä, henkilökohtaisesti en suuremmin usko
että Twilight-bejewelediä pelaa yksikään pelin tekijöistä kuten ei
luultavasti yhtäkään micropaymenteillä toimivaa selainpeliäkään. Ties
vaikka pelialan tulevaisuus olisikin suunnalla, jossa micropaymentit
ovat järkevä ansaintakeino. Se missä pelialan tulevaisuus ei
kuitenkaan ole on peleissä joilla pyritään irroittamaan keski-ikäisten
naisten lompakosta niin paljon rahaa kuin vain onnistutaan.
**
Kurssi oli erittäin mielenkiintoinen ja hyvin erilainen. On hyvä, että
on tarjoilla tällaisia uusia mahdollisuuksia saada tietoa pelialasta.
Vierailevat luennoijat ovat loistavia, paljon parempi kuin että yksi
henkilö hankkisi tiedot ja pitäisi aina luennot. Osanottajamäärästäkin
näkyi, että kurssille on kysyntää, joten sitä kannattaa ehdottomasti
pitää jatkossakin.
**
Todella mielenkiintoinen ja inspiroiva kurssi. On kiva nähdä että
tulevaisuuden näkymät peialalla ovat varsin suotuisat. Toivoa sopii
että itsekin siellä olisin joskus.
**
Loistava kurssi, yksi mielenkiintoisimmista mitä olen koskaan käynyt
tietojenkäsittelytieteen laitoksella. Kiitokset järjestäjille!
**
Erittäin mielenkiintoinen kurssi. Luennoilla oppi paljon täysin uusia
asioita pelialasta. Erityisesti jäi mieleen Grand Cru:n puhuja Markus
Pasula. Todella hyvä kurssi.
**
Kurssi oli mielestäni erinomainen. Puhujien aiheet olivat
mielenkiintoisia ja oli hyvä kuulla näkemyksiä pelialasta myös alalla
olevilta henkilöiltä. Viikkotehtävät toimivat mielestäni hyvin.
Niiden avulla pystyi palauttamaan mieleen keskustelua ja miettiä miten
itse on asian nähnyt kuluttajana. Pelialla on tapahtunut ja tapahtuu
paljon, joten sen seuraaminen on mielenkiintoista. Toivottavasti
kurssi voidaan järjestää myös tulevaisuudessa motivoimaan
opiskelijoita, koska pelialalla kasvu on kovaa ja osaajia tarvitaan.